Kesäteatterissa

Niin kuin monilla perheillä, myös Elenan perheellä oli omia perinteitä, joita he noudattivat. Yksi näistä perinteistä oli teatterissa käyminen. Lähimpään kesäteatteriin oli vain viiden kilometrin matka ja sinne Elenan perhe suuntasi joka kesä. Paikasta mielenkiintoisen teki se, että näyttelijöillä oli siellä oma yhteisö ja näytelmät perustuivat heidän aatteisiinsa. Ei Elena niistä kovinkaan paljoa ymmärtänyt, mutta olihan niitä mielenkiintoista katsoa.

Tänäkin kesänä Elenan perhe oli lähdössä kesäteatteriin iltanäytöstä katsomaan. Elena oli innoissaan kun sai pukeutua parempiin vaatteisiin. Illalla saattaisi olla viileä vaikka sää olikin ollut koko päivän selkeä ja lämmin. Niimpä Elena puki päälleen äidin tekemän harmaan villaneuleen, josta hän piti kovasti. Myös muut pukeutuivat siististi ja hieman vanhanaikaisesti. Elenan perheestä huokui pieni pala Suomen historiaa joka kerta, kun he menivät juhliin tai teatteriin. Äiti oli tehnyt kaikki lasten juhlavaatteet, aivan kuten omansakin. Elenan äiti oli hyvin taitava käsistään ja Elenasta oli varsin mukavaa saada yhdessä äidin kanssa suunnitella vaatteitaan.

Vaikka kesäteatteriin oli lyhyt matka, Elenan perhe ajoi sinne aina autolla. Olihan sieltä sitten mukavampi myöhään illalla tulla takaisin kotiin kun ei tarvinnut kävellä. Elena istui koko matkan autossa jännittyneenä omalla korokkeellaan. Koroke oli hänelle erittäin tarpeellinen automatkoilla. Sen avulla onnettomuustilanteissa, Elena olisi välttänyt turvavyön tekemät suuret tuhot. Ilman koroketta turvavyö tuli Elenalla väärään kohtaan vartaloa. Elenasta korokkeessa ei ollut mitään vikaa, näkihän sen avulla paremmin maisematkin. Hän ei kuitenkaan osannut aavistaa, että joutuisi käyttämään koroketta vielä lähes kymmenenkin vuoden päästä.

Auton takapenkiltä Elena katseli maisemia, jotka eivät viime päivinä olleet muuttuneet mihinkään. Oli vain metsää, taloja, peltoja ja lisää metsää. Vaihtelua maisemaan toivat hevoset, jotka söivät heinää pellolla. Elena näki myös järven, jolla he isän kanssa olivat käyneet ongella. Isä ei ollut saanut yhtään kalaa, mutta Elena sai suuren ahvenen, josta otettiin kotona tietenkin kuva. Samaisella järvellä käytiin myös joka Juhannus katsomassa kokkoa.

Kauaa Elena ei ehtinyt maisemia katsella kun he jo olivat perillä kesäteatterin parkkipaikalla. Autoja olikin siellä jo jonkun verran. Nopeasti Elena hyppäsi alas autosta ja katseli ympärilleen. Kaikki näytti niin suurelta pienen tytön silmissä. Puut tuntuivat kohoavan pilviin asti ja rakennukset olivat niin suuria, että niissä olisi varmasti mahtunut asumaan kaikki kylän asukkaat.
Isä lukitsi auton ovet ja he lähtivät kävelemään esiintymispaikalle. Isä ja äiti kävelivät edellä, Elena tuli Nooran kanssa heti heidän perässään. Ennen esiintymispaikkaa oli pieni, sievä lippuluukku, josta Elena jäi isän kanssa ostamaan heille kaikille lippuja näytökseen sillä välin kun äiti kävi Nooran kanssa etsimässä heille hyvät paikat. Elena oli niin nuori, että pääsi aivan ilmaiseksi katsomaan teatteriesitystä.

Äiti ja Noora löytyivät katsomon ylimmältä riviltä. Teatteri oli ulkona ja vain ylimmille riville oli rakennettu katos. Katokseen oli hyvä mennä, jos vaikka kesken näytöksen alkaisi satamaan. Pienen odotuksen jälkeen näytös alkoi. Näyttelijät olivat pukeutuneet erikoisiin vaatteisiin, laulovat lauluja ja juoksivat metsässä. Esitys oli jännittävä, vaikka sen todellinen merkitys taisi mennä Elenalta ohi. Ajan kuluessa Elena alkoikin tuntea olonsa tylsistyneeksi ja alkoi liikkua paikallaan hermostuneesti. Elenan sisko Noora, alkoi myös kyllästyä ja pian he molemmat temppuilivat keskenään katsomossa, kuitenkaan häiritsemättä muita. Aika kului lasten mielestä hitaasti ja Elenallekin tuli jo tarve päästä vessaan. Elena nykäisi äitiään hihasta ja kertoi haluavansa vessaan. Äiti käski Nooraa lähtemään Elenan kanssa katsomon takaseinän taakse pellon reunaan. Hiljaa hiipien Elena käveli Nooran johdolla alas katsomon eteen ja siitä he sujahtivat nopeasti katsomon taa. Elenasta tuntui, ettei kukaan edes huomannut heidän lähtöään.

Elena ja Noora eivät heti jaksaneet mennä takaisin katsomaan esitystä vaan leikkivät hetken keskenään katsomon takana. Siellä kasvoi myös vadelmapensaita ja pieni iltapala maistui heille paremmin kuin hyvin. Äitiä ja isää ei kuitenkaan saanut huolestuttaa ja lasten oli pakko palata takaisin katsomoon. Elena kysyikin vanhemmiltaan kauanko esitys vielä kestäisi. Se oli jo kuitenkin lopuillaan, joten Elena päätti jaksaa katsoa esityksen loppuun. Kun viimein tuli lopputaputusten vuoro, oli Elena tyytyväinen, mutta väsynyt. Hän halusi vaan nopeasti kotiin ja nukkumaan. Oli jo myöhä ja alkoi tulla pimeä. Autolle asti Elena jaksoi pienillä jaloillaan kävellä, mutta heti auton lähdettyä liikkeelle, hän painoi silmänsä kiinni ja nukahti.

Seuraavan kerran hän hätkähti kun auto sammutettiin ja ovet aukenivat. Elena ei kuitenkaan jaksanut liikkua mihinkään, ei edes avata silmiään. Niimpä hän päätti esittää nukkuvaa. Noora ja äiti menivät ensimmäisinä sisälle ja pian isä avasi Elenan oven, avasi turvavyön ja nosti tytön syliinsä. Elena esitti edelleen nukkuvansa. Isä kantoi Elenan sylissään sisälle, otti häneltä kengät pois jalasta ja kantoi siskosten kerrossängyn yläpedille nukkumaan. Isä peitteli Elenan lämpimästi samalla kun Noora tuli alapedille nukkumaan. Noora otti vielä kirjan lukeakseen sitä ennen nukahtamistaan. Isä toivotti molemmille tytöille hyvät yöt ja laittoi oven kiinni. Hymy huulillaan, Elena edelleen esitti nukkuvansa.

Aamulla herättyään Elena ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt miksi hänellä oli vaatteet päällä. Hän mietti ja mietti ja viimein hän muisti illan tapahtumat. Hymyillen hän vaihtoi vaatteensa ja oli tyytyväinen edellisillan suoritukseensa.

Sormet pinnojen välissä

Oli lämmin kesäpäivä. Ulkona pystyi leikkimään ilman takkia ja Aurinko lämmitti mukavasti Elenan vaaleita hiuksia. Pieni tuulenvire sai ne hulmuamaan, saaden Elenan näyttämään pieneltä Elovena-tytöltä. Koira nautti myös auringon paisteesta ja nukkui päiväuniaan nurmikolla.  Pellon laidassa kasvoivat kauniin punertavat kukkaset, joita Elena usein poimi äidille. Tänään ei ollut kuitenkaan aika poimia kukkia. Äiti ehdotti, että he lähtisivät katsomaan, mitä naapurin tutulle mummolle kuuluu. Elena lähti innoissaan mukaan siskojensa Nooran ja Karoliinan kanssa. Matkaa mummon luo ei ollut pitkästi, vain muutamia satoja metrejä. Elenan pienille jaloille se kuitenkin tuntui pidemmältä matkalta. Hän kuitenkin jaksoi kävellä koko matkan ihan itse.

Matkalla mummon luo, Elena ihasteli Auringon kullastamia peltoja. Kun heinät niitettäisiin ja paalattaisiin, saisi taas leikkiä paalien seassa piilosta. Siihen oli kuitenkin vielä aikaa ja Elena jaksoi kyllä odottaa.  Elena käveli koko matkan naapuriin lähellä äitiään. Piti kävellä aivan tien reunassa siltä varalta, että vastaan tulisikin auto. Sen äiti oli opettanut ja hyvä niin. Pian he olivat perillä ja huomasivat, että mummolla oli käymässä omia lapsenlapsiaan. Se oli Elenalle ja hänen siskoilleen mukava yllätys! Ei tarvitsisi kuunnella aikuisten tylsiä asioita, vaan voisi leikkiä muiden lasten kanssa ulkona. Ensin täytyi kuitenkin käydä tervehtimässä mummoa.

Mummo oli hyvin iloinen saapuneista vieraista ja tarjosi lapsille heti makeisia. Juuri siksi Elena piti hyvin paljon naapuristaan. Häneltä sai aina jotain hyvää syötävää. Kauaa lapset eivät kuitenkaan sisällä viihtyneet vaan siirtyivät kiireen vilkkaa ulos temmeltämään. Mummolla oli paljon vanhoja maatilan tavaroita ja työkaluja pihallaan. Niitä oli mielenkiintoista tutkia ja aina niistä oppi jotain uutta. Varovainen piti kuitenkin olla.

Tällä kertaa lapset löysivät pihalta maitokärryt. Ne olivat kuin kottikärryt, mutta puiset, joiden reunoilla oli suuret pyörät, aivan kuten polkupyörässä. Lapset keksivät, että he voisivat kuljettaa toisiaan kärryillä. Yksi kerrallaan, jokainen heistä istui kärryihin ja muut työnsivät kärryjä hurjaa vauhtia pitkin pihaa. Lapsilla oli hauskaa ja he nauroivat kovasti. Viimeisenä tuli lapsista pienimmän, Elenan vuoro. Hän oli innoissaan ja istui tukevasti kärryihin istumaan. Hymy hänen huulillaan ylettyi lähes korviin asti, kun siskot ja naapurin lapset kärräsivät häntä juoksujalkaa.

Niin kuin yleensä sanotaan, itku pitkästä ilosta. Elenalla jäivät toisen käden sormet maitokärryjen pyörien pinnojen väliin. Elena huudahti kivusta ja maitokärryt pysähtyivät heti. Kyyneleet alkoivat vieriä pitkin Elenan poskia ja hän piteli kättään sylissään. Kipu oli kova ja muut lapset säikähtivät sitä, mitä Elenalle oli sattunut. He lohduttivat, mutta kipu ei hellittänyt. He auttoivat Elenan pois maitokärryistä ja lähtivät hänen kanssaan kävelemään sisälle mummon ja Elenan äidin luo. Elena käveli itkuisena äidin viereen istumaan, eikä saanut sanottua mikä oli hätänä. Muut lapset kertoivat mitä oli tapahtunut. Äiti lohdutti Elenaa ja mummo antoi tikkarin kipua helpottamaan. Äiti kuitenkin totesi, että heidän olisi parasta lähteä kotiin. He hyvästelivät naapurinsa ja lähtivät kävelemään kotia kohti. Elena oli kuitenkin vielä itkuinen ja äiti nosti hänet syliinsä. Elena painoi päänsä äidin harmaata, lämmintä villapaitaa vasten ja söi mummolta saamaansa tikkaria.

Äidin sylissä matka kotiin taittui paljon mukavammin kuin omin jaloin. Maisematkin olivat kummasti erilaiset, kun niitä katsoi korkeammalta. Karoliina ja Noora kävelivät Elenan ja äidin perässä hiljaisina. He olivat myös harmissaan tapahtuneesta. Elenan olo kuitenkin alkoi helpottamaan pikkuhiljaa eivätkä sormetkaan olleet enää niin kipeät. Puolivälissä kotimatkaa, Elenan tikkari kuitenkin putosi äidin villapaidalle, josta irtosi tikkariin paljon karvoja. Sitä ei voinut enää syödä ja Elenaa harmitti. Se tuntui kuitenkin aikaisemmin sattuneeseen onnettomuuteen verrattuna niin pieneltä asialta, ettei sen vuoksi enää kannattanut itkeä. Äidin läheisyys ja lämpö lohduttivat ja tikkarin korvasi peukalo, jonka Elena laittoi suuhunsa, sulki silmänsä ja laittoi päänsä äidin rintaa vasten. Siinä oli nyt kaikkein paras paikka koko maailmassa.